Jeij! Me päästäänkin agilityyn hallikaudelle kun sain koejäsenyyden AgiTokoDogsista. Eli tammikuussa pitäis olla ryhmäpaikka ainakin yhdelle koiralle. Ja jos paikka on vaan yhdelle ni sitten Kion kanssa mennään treeneihin. Mut sitä odotellessa.

Ollaan treenailtu Kikottimen kans tokoa vähäsen lenkkien yhteydessä kun ei varsinaisesti muualle viitti lähteä treenimään kun on niin kylmä. Viikottaisissa hallitreeneissä on taas mennyt hyvin ja nyt hiotaan sitten piiloa kuntoon paikallamakuuseen. Keväällä varmaan sitten vasta kokeeseen kun noutoakin pitäis treeniä vielä. Ja heti kun eka AVO1 tulos saadaan ni siirrytään VOIVOIhin. VOIn liikkeitä ollaan aloteltu kans.

On vaihdettu myös lenkkimaastot uusiin ku muutettiin Paloheinään tässä kuukausi sitten. Paljon on ainakin reittejä, mut nyt tietty osan niistä valtaavat hiihtäjät.

Koirat on kaiken kaikkiaan erittäin onnellisia kun on paljon lunta. Mitä nyt tassut tahtoo välillä jäätyä kun on niin kylmä. Robi leikkii Batmania takkinsa kanssa ja Kio rallaa menemään vielä aivan hyvin pelkällä omalla turkiksellaan.