Käytiin taas iteksemme kertailemassa asioita. Robin kanssa tehtiin kontaktiesteitä ja otettiin toistoja pituudelle ja muurille.

Alkuun puomin kontakteja. Tehtiin koko puomia. Ylösmeno kontaktin ottaa vaikka namit juoksee kyllä yli tuosta. Alastulolle ottaa hienosti kontaktin namialustan kanssa. Ja pysyy hienosti siihen asti kun saa luvan tulla pois. Hyvä näin.

Keinun tuin pelkästään ison pöydän päälle, ja otettiin siitä alasmenoja. Eli Robi pöydälle ja keinu-käskyllä alas. Hyvin meni eikä pelännyt yhtään kolausta. Kontaktinkin otti oikein hienosti alastulolla. Ja namialusta oli tässäkin käytössä. Otettiin molemmin puolin toistoja tähänkin ja tyytyväisempi en olisi voinut olla. Ens kerralla otetaan ylösmenoja niin et iso pöytä on alla, ja sitten vaihetaan niin et pikkupöytä alla.Eli siis niin että keinu laskee pöydälle.

A-estettä tehtiin myös. Sekin menee hyvin ja ottaa ylösmenokontaktin hienosti. Alastulolla saan vielä pikkasen jarruttaa remmillä ettei mene vauhdilla kontaktista yli.

Vauhtiahan Robilla tuntuu riittävän ja oikein innoissaan vetää kentälle kun näkee minne tullaan. Nyt olisi suorittanut kaikkia esteitä jos lupa olisi annettu.

Pituutta tehtiin neljällä laudalla ja hienosti osaa hypätä pitkän hypyn käskystä. Muuria isona, ensimmäisellä kerralla otti vähän vauhtia päältä kun ei oikein ollut varma. Mutta sen jälkeen loikkasi aina kunnolla yli eikä edes yrittänyt ottaa vauhtia esteestä.

Kion kanssa otettiin ihan muutaman kerran putki ja siivekkeiden läpi menoa. Palkkasin narulelulla, ja siitähän tuo oikein kuumana kävi. Kio on niin tohkeissaan kentällä että sen kanssa otetaan nyt hetki ihan rauhallisesti. Pidettiin Robin kanssa taukoa ja istuttiin nurtsilla ni Kio juoksi kentälle ja vinkui siellä et tehdään nyt jo jotain. Se ois koko ajan valmiina tekemään agijuttuja. Joten alan ottamaan sitä pikkasen harvemmin mukaan ettei siitä tuu putkihullua tai metelöivää agilitykoiraa. Kieli ulkona  Kio kun kerkee kuitenkin noita juttuja tekemään vielä myöhemminkin. Saa se toki toisinaan tulla mukaan muttei nyt ihan joka viikko.