Ihan ensimmäiseksi voin ilmoittaa, että Kiosta on tullut äijä. No joo tyyppi ehkä pissaa lähes joka tolpalle ja nuuskuttelee menemään koko ajan nenä maassa, korvat sillä on kohtalaisen hyvin vielä auki, mutta selkeetä haistattelun makua on ollut ilmassa.

Kiireisiä ollaan oltu. Treenikuviot on vienyt nyt aika paljon aikaa. Kion kanssa käydään HSKP:n toko2 kurssilla, kolme kertaa ollut nyt hallissa perjantaisin ja tänään on ensimmäiset keskiviikko treenit ulkokentällä. Pääpaino Kion tokotreeneissä on ollut hypyn ja liikkeestä seisomisen hiomisella, oikean vireen saamisella kuhunkin liike kokonaisuuteen sekä paikallamakuun treenaamisessa. Paikallamakuu on yhäkin suurin ylläripiste sillä ekat 30s on ihan vietereillä ja sen jälkeen loppu kahteen tai kolmeen minuuttiin on oikein optimaalisessa tilassa. Saa nähdä mitä lauantain ekasta virallisesta kokeesta tulee nyt sitten. IIk! No ainakaan se ei mene kenenkään muun luo kun mun.

Agilityn saralla käytiin Sonjan avustuksella puomin suorittamista harjoittelemassa. Ja saatiin hyvin puomia edistymään. Kiitokset avusta Sonjalle! Kioa selkeästi jännittää uudet alustat ja toisin kuin Robi joka on pentuna kiipeillyt ja hyppinyt käskystä ties minkä päälle, niin Kiosta selkeästi näkee epävarmuuden kun se on sairastumisensa ja leikkauksen takia jäänyt paitsi tuollaisilta kokemuksilta. Lisäksi Kioa hiukan hirvittää olla ylempänä kuin minä, joten näihin treeneihin on nyt panostettu paljon lenkkien yhteydessä. Ohjausharjoituksia tehdään myös aina sopivissa paikoissa. Agilitytreenit alkaa molemmilla ensi viikon maanantaina.

Robin kanssa kisattiin reilu viikko sitten maanantaina ekan kerran mölliagilitya Ojangon epiksissä. Ja meillä oli aivan mielettömän hauskaa. Hassua että mun jännittäminen tuolla ei vaikuttanut Robiin ollenkaan. Radalla pysyi mukavasti käsissä, pari kieltoa tuli aika paljon varmasti mun epäselvän ohjauksen vuoksi ja sen lisäksi oli kirjoittettu kymppi myös tulospaperiin en tiie mistä se tuli, mutta pääasia oli että jäi ihan mahtifiilikset tosta hommasta. Mennään kyllä toistekin kokeileen.

Viime viikonloppuna kisattiin sitten Porvoossa Robin kanssa alokasluokassa kahtena päivänä. Alun perin olin ilmoittanut vaan lauantaille, jossa tuomarina Pörsti. Mutta kysyin kisapaikalla oisko sunnuntaille tilaa tai luokkanousuja, ja saatiinkin lennosta paikka myös sunnuntaille jolloin Harjula tuomarina. Lauantaina Robi piipitteli aika paljon odotellessa ja ei tahtonut suostua millään maihin paikkamakuussa, kolmannella käskyllä meni mutta huusi ulisten mulle vastaan. no senhän arvas ettei se sillä hermostumisen määrällä tuu siellä pysymään ja nous seisoo ja eteni noin yks kolmasosan matkasta mua kohti. Toisena päivänä sentään suostui istumaan loppuun vaikka maihin meni taas vasta toisella käskyllä. Sunnuntaina Robi oli selkeästi parempi jo ennen meidän vuoroa, rauhallisempi ja kiinnostunut musta. Kokeilin kyllä sunnuntaina sitä etten huomioinut koiraa alueella ollenkaan, en nypi enkä lääpi ja selkeästi haki itse enemmän kontaktia.

Liikkeestä seisomisessa on nyt joku ongelma kun ei siinä suostu ollenkaan jäämään, molempina päivinä nollolle kun ei se vaan pysähdy. Tuota ja paikallamakuuta treenataan nyt sitten pääasiallisina ennen seuraavaa koetta. Sunnuntain seuraaminen oli muuten jo lähes Robin omaa tasoa, kuten kaikki muukin sunnuntaina. Oli oikein kiva kisata silloin kun koira toimi.

Pisteet lauantailta: Tuomarina siis Hannele Pörsti

Luoksepäästävyys: 9 nousi seisomaan

Paikalla makaaminen: 0

Seuraaminen kytkettynä: 6 1/2

Seuraaminen vapaana: 6

Liikkeestä maahanmeno: 5 Koira oli sen verran lukossa että annoin myös kädellä käskyn

Luoksetulo: 10

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 0

Estehyppy: 8

Kokonaisvaikutus: 7 Kävi urpo vielä rallaamassa ennen hyppyä kehäsihteerien takana.

Yhteensä 109p. ALO3

 

Pisteet sunnuntailta: Tuomarina Ossi Harjula

Luoksepäästävyys: 10

Paikalla makaaminen: 6

Seuraaminen kytkettynä: 8

Seuraaminen vapaana: 9

Liikkeestä maahanmeno: 7

Luoksetulo: 10

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 0

Estehyppy: 9

Kokonaisvaikutus: 7 Ja taas se urpo kävi rallaamassa kerran kehänauhan ulkopuolella..

Yhteensä 149p. ALO2

 

No Robin seuraavat varatut kokeet on sitten Espoossa 13.5. ja Kirkkonummella 15.5. Treenataan niihin nyt sitten noi ongelmakohdat paremmaks.