Kiireisiä ollaan oltu viime viikolla kun en ehtinyt laisinkaan päivittämään. Tapahtumalaatikon päivitin tuossa äsken ja kisoja koirilla tokossa on nyt sitten 24.4. ALO Robi, 1.5. ALO Kio, 8.5. ALO Kio ja Robilla ensimmäinen varasija 13.5 ALO kokeeseen.

Viime viikolla oltiin tiistaina Viikissä Kion fyssarilla Helillä ja torstaina Robin fyssarilla jonka nimen unohdin jo. No Kiolta katottiin askelten painotuksia sillä matolla millä katottiin ennen leikkaustakin. Tulokset siitä saadaan ens kerralla. Heli hieroi Kion läpi ja hyvältä näytti lukuunottamatta pientä kireyttä selkärangan ja olkien välissä, siihen ei saatu muita ohjeita kuin venyttelyä. Robi kävi vesijuoksumatolla ja taas katottiin sitä takajalkojen käyttöä ja harjoituksia. Takajalat muuten laitettiin eri puntareille ja vas. painoa 0,0kg ja oikealle 3,0kg. Yhdessä tultiin fyssarin kanssa johtopäätökseen että sille on jäänyt kivusta muisti ettei käytä vasenta seistessä. Liikkuessa kyllä käyttää hyvin. Nyt sitten vaan jumpaten ja voimaharjoitteluin muistutellaan sen vasemman jalan käytöstä.

Tokoa treenattiin Kion kanssa perjantaina alkaneella HSKP:n Toko2 kurssilla, ja huomas kyllä että vaikutusta oli treeniporukan vaihtumisella. Kaikkia koiria kiinnosti toisensa enemmän ja vähemmän, Kiokin nosteli nokkaansa toisten suuntaan vapaa-ajalla. Yks rähinäroope meidän ryhmässä on, mutta Kio ei kyllä välittänyt toisen haastamisesta ja rähisemisestä ollenkaan.

Robin kanssa oltiin sunnuntaina möllitokoilemassa Vantaalla. Tarkoiituksena tehdä täysin kokeenomainen suoritus palkkaamatta ja harjoitelluilla rutiineilla ja valmisteluilla. Koirat joutu odotteleen paikan päällä autossa pääosin ollen melkein 3h ennen kuin tuli meidän vuoro. Robi oli aika poikki siinä vaiheessa. Suunnitelmana mulla oli hiukan yliviritellä Robi jotta toimisi edes koetilanteessa. Se onnistuikin aika hyvin. Suoritus löytyy videolta ja jossain vaiheessa varmaan laittelen sen ja vertaukseksi treeneissä kuvattua ni näkee sitten eron. Seuraaminen oli parasta mitä ikinä koetilanteessa on ollut palkattomana. Mutta ei Robin normaalitasoa lähelläkään silti, perää käytti huonosti ja kontakti rakoili paljon. Välillä meinas unohtua mitä oltiin tekemässä. Jäävissä jouduin antaa molemmissa tuplakäskyt, mikä johtui varmasti et juu oli korkeassa vireessä, mutta myös koetilanne paineessa ja ei purkanut viretä tekemiseen. Paljon haukkui liikkeiden välissä ja ehkä osittain vire purkautui niissäkin. Paikallamakuussa yllätti tosin positiivisimmin mitä ikinä. Makas hiljaa koko 2min mitä ei oo koskaan ryhmässä makuussa tehnyt. Mä olin ilosta shokissa siinä vaiheessa. Vierestä vielä nousi koira jonka omistaja meni komentaan sitä takas maahan, aattelin et siinä vaiheessa kyllä paineistuu, mutta ei. Rauhallisen näköisesti makas koko ajan. JEE!  Tosin taas sama koetilanne ilmiö oli paikallamakuun alkamisessa se sivulta maahan käskeminen, ei taaskaan mennyt ekalla. Treeneissä kun menee aina ekalla.

Pisteitä tuli kaiken kaikkiaan 177p. arvostelu tosin oli aika löyhä tai ainakin mun kriteereillä. Nyt panostetaan seuraamisen palkattomuuteen ja oikeaan vireeseen ja ketjutan vahvasti hyvää palkkausta seuraamiskaavion perään ja sitten molempien kaavioiden loppuun, koska noita seuraavat liikkeet suorittaa varmasti hiukan matalammakin vireellä hyvin. Seuraamiset alussa kuitenkin tyhjentää paljon Robin pattereita.

Ihan äsken tein Kion kanssa sisätiloissa ALOn liikkeet kaikki putkeen paitsi hypyn. Ja taitava tuo on teki kaiken niin hyvin kuin on koulutettu ja aivan täysin ilman namia tai lelua ja vielä ketjuun. Se selkeästi osaa paljon, mutta siltä pitää myös vaatia eikä ite pelleillä ja varmistella/höseltää. Paikallamakuun reilu 2min suoritti hienosti koko ajan rauhallisena tarkkaillen ja ei mennyt edes lonkalle. Kokeita varten pitää vahvistaa vielä paikallamakuuta ja seisomista sekä tietysti treenailla häiriössä suorittamista. Joten tekemistä riittää taas ihan tarpeeks seuraavillekkin viikoille.