Perjantaina oltiin Kion kanssa taas ohjatuissa tokoilemassa. Ohjelmassa oli paikallamakuu, seuraamisen käännöksiä ja täyskäännös, hyppy ja seisominen.

Kaiken kaikkiaan oli taas todella hyvät treenit. Paikallamakuu oli muuten hyvä ja jakso aika pitkään keskittyä ennen kuin alotti pään vatkaamisen ylös ja alas, mistä kouluttaja tulikin sit sanoon et käännä vartaloa vähän kun se meinaa laskea pään. Heh Kio ei sitten jaksanu keskittyä vaan oli sitä mieltä et jos mamma ei tähän keskity vaan jaarittelee tuolla niin en minäkään. Niimpä nous ylös. Pistin takas alas. No tähän vaan paljon treeniä lisää. Ja häiriökin oli tuolla aika kova kun ei oo ryhmässä paljoa maannu ja toisella puolen hallia muut treenaa. Kuitenkin jo nyt edistynyt tuossa tosi paljon.

Seuraamisessa mun on vaan löydettävä ne oikeat palkkaustavat kuhunkin tilanteeseen ja harjoitteeseen. Löytynee vaan kokeilemalla, nytin kokeiltiin monenlaista. Perän käyttö oli melko hyvää, kehittämistä vielä on, mutta suunta parempaan. Täykkäriä ollaan itekseen otettu ihan pari kertaa ja se olikin meillä ihan imuutusta. Mutta yllättävän hyvinpysyi perä mukana, käännökset me tehdään vasempaan, koira sivulla koko ajan. Treenailtin sivussa tähän vielä pepunkäyttöä ja alkaa kyllä ymmärtään viel enempi mistä on kyse.

Hypyn harjoittelussa viimeksi ollut pieni jännitys oli hävinnyt ja nyt Kio oli aivan innoissaan menossa aina hypylle. Ensi kerralla yhdistetään sitten seisomista hypyn jälkeen. Ja ihanasti hyppää nyt riittävän kauas, täytyy muistaa jatkossakin myös vain läpi hypyttää ettei ala jäämään liaan lähelle ja ennakoimaan seisomista tai istumista.

Seisomista me ei olla ihan kauheesti harjoiteltu, muuten kuin arkielämässä. Käsky ja toiminto on kuitenkin ollu Kiolle tähän asti selvää kauraa. Ja nyt se oikein ymmärsi mitä haetaan ja tehtiin seisomista seuraamisesta/sivulla kulkemisesta(en vaadi tähän vielä seuraamista vaan mennään käskyllä kulkee mukana) sekä mua kohti tullessa pysäytin. Hienosti hiffas myös seisomisen käskystä vaikka jäinkin sivulle. Ei kertaakaan tarjonnut siinä istumista, mikä oli mulle yllätys, kun seuruussahan se mitä nopeimmin lykkii pepun maahan kun vauhti hidastuu. Ensi viikolla taas lisää ohjattuja. Nyt treenaillaan alkuviikosta itekseen.