Tänään oltiin tokoilemassa Kilossa sekalaisella porukalla. Otettiin koemaisesti kaikki liikkeet.

Paikallamakuussa EVL-luokan koirat oli meidän kanssa samaa aikaa, ja alo-koirat käskytettiin ensin maahan. EVL-koiria oli neljä joista kolmelle huudeltiin liikkurin toimesta käsky ja maahan useampaan otteeseen. Mikä kestikin tietysti tovin ja seistiin koirien vieressä. Robi ei oikein kestänyt sitä ja tuli hiukan levottomaksi ja nous kerran ainakin istuu ja tuntui miettivän et onko tää paikallamakuu vai ei. No sit jätettiin koirat, jäin vähän normaalia kisamatkaa lähemmäs varuiksi kun haluan saada sen hemmetin piipityksen pois. Ja hienosti Robi makaskin paljon paremmin kuin edellisellä kerralla. Piippas ehkä kolmesti mutta niin lyhyesti ja hiljaa että tuskin kuulin sitä. Liikutin kyllä suutani hieno ja hyvä sekä taitava sanojen mukaisesti ja hiljaa kuiskin niitä rauhoittavasti välillä, en tiedä kuuliko edes, mutta tosi rauhallisesti oli kyllä. Kerran haisteli maata ja kerran tai kaks katteli sivuun mut kyllä huomattava parannus viime kertaiseen.

Oltiinkin sit yksilöliikkeitä heti ekana suorittamassa. Oli sekä mulle että Robille täysin vieras liikkurina. Hetsasin kupin kanssa kentän ulkopuolella ja haukutin ja käskin käsien levityksellä hyppäämään vasten ennen kuin mentiin suorittaan. Seuraaminen hihnassa oli parasta mitä on kyllä koskaan koemaisessa tilanteessa suorittanut. Paikka oli hyvä, pientä väljyyttä sillä tuossa seuraamisessa mun mieleen on, mutta todella hyvää tekemistä nyt oli kyllä, kontaktikin oli tosi hyvä ei kauheasti sitä tiputellu. Käännökset hidastin itse jonkin verran mutta hyvin käytti peräänsä eikä vaan madellut perässä. Viimeisen perusasennon tosin jouduin pyytämään et ottaa. Teki mieli jo tuon jälkeen päästää palkalle kun oli niin hienoa, mut onneks maltoin mieleni ni saatiin kokonainen koemainen suoritus. Molemmat seuruukaavat oli aika pitkiä, mutta se ei kyllä haitannut yhtään.

Hihnatta seuraamisessa liikkuri ei enää oikein muistanut mitä alokkaaseen kuuluu joten me tehtiin juosten käännökset oikeaan ja vasempaan, noita ei olla harjoiteltu ja niissä homma vähän levis, ja väljyyttä tuli jonkin verran, ja täykkäri tuon jälkeen ja sit jätätti jo enempi ni annoin lisäkäskyn, sen jälkeen pysyi loppuun ihan kohtalaisena.

Liikkeestä maahanmeno meni plörinäks koska mulla oli taas joku ihme äänenpaino-ongelma, en tajuu mikä äänenmurros mulle tuossa liikkeessä oikein iskee. Toistettiin se sitten varmaan viis kertaa ennen kuin sain sanottua käskyn oikealla tavalla. Mun täytyy tosiaan harjoitella tuota.Nolostunut

Luoksetulon matka oli mukavan pitkä ja Robi tulikin hyvällä vauhdilla ja ajattelin et vetäsee ohi, mutta ei hienosti hidasti sivulle. Ja oikeesti millä vireellä se suoritti nuo kaikki liikkeet!! Jokaisen liikkeen välissä tein käsien levityseleen jolla lupa hypätä mua vasten ja kehuja. Ja jonkin verran haukutin myös. Aivan mahtavaa millä innolla se teki!!

Liikkeestä seisominen onnistui hyvin, tosin kaks askelta otti käskyn jälkeen ennen kuin pysähty mutta teki kuitenkin innolla. Hypyn takana hiukan sivussa oli jonkun paita mitä Robi ilmeisesti kuvitteli namialustaks ja hyppäs ekasta käskystä ja ryntäs sen paidan nuuhkiin ja missas siinä sit sen seiso käskyn, mut jätti paidan heti rauhaan ja toistin käskyn ni heti jäi siihen seisomaan.

Kehuin ja vaupautin sitten juoksemaan kupille. Sai ihan kaks kupillista kissan kanapateeta kun oli niin mahtava koira!

Siis aivan ihanaa nähdä että toi kuppipalkan ketjutus on jo tässä ajassa onnistunut tuollaiseksi!! Voi kun tekis noin kokeessakin, ja mä muistaisin sen äänenpainoni niin ois mahtavaa!

Kion kanssa tein perusasentoja ja ne on jo tosi hyviä. Selkeästi sen on vaikeampaa tulla mun edestäpäin sivulle koska peränkäyttö on vielä vähän hakusessa, huomaa Kiosta että on paljon hitaammin kehittyvää sorttia kuin Robi. Mutta sivusta ja takaapäin tulee tosi oikein ja hyvään paikkaan, juurikaan ei nojaile enää. Ja aivan mahtava mitä kontaktia se tuossa perusasennossa pitää. Ens treeneissä pyydän jonkun kävelee siihen ja taputtelee/koskee maata ja palkkaan kontaktista tuossa häiriössä.

Edessä istumisia tehtiin kans ja niissä selkeästi tarttee vielä käsiohjausapuja, täytyy ottaa tuo edessä istuminen nyt tehokuurille ja vahvistaa paikka ja käsky hyvin yhteen ja käyttää ahkerasti niitä käsiä aina sivulla ettei ehdollistu siihen että se tehdään vain kun ne kädet on siinä edessä. Leikittiin uudella lelulla paljon Kion kanssa ja oli kyllä superhauskaa! Se on kyllä niin ihanan innoissaan aina noista treenauksista.

Oravaistuntaa kokeilin molemmille kans eilen ja molemmat sai vähän jujun päästä kiinni, tai no ainakin molemmat istui vain takajaloillaan kun hamusivat namia. Nauru

Tässä nyt yksi hyvä Tiian ottama kuva Kion hienosta perusasennosta perjantailta.

1248809062_img-d41d8cd98f00b204e9800998e